Telia

  • 1855-1993 Yhtiön alkuaikoihin liittyy paljon erilaisia yhdistymisiä muiden yhtiöiden kanssa sekä useita nimen vaihdoksia. Yhtiö oli vuonna 1855 Lennätinlaitos, joka yhdistettiin Postiin vuonna 1927. Nimi vaihtui vuonna 1981 Posti- ja telelaitokseksi. Vuoteen 1992 Posti- ja telelaitos hallinnoi Suomen kauko- ja ulkomaanpuheluiden välittämistä.
  • 1993 Posti- ja telelaitoksen toiminta jaettiin kahteen eri yritykseen, Suomen Posti Oy ja Telecom Finland Oy.
  • 1998 Telecom Finlandin nimi vaihtui Soneraksi ja yhtiö listautui pörssiin. Samana vuonna syntyi Telia.
  • 2003 Sonera ja Telia yhdistyvät TeliaSoneraksi.
  • 2017 TeliaSoneran nimi vaihtuu Telia Finlandiksi.

Telia on ruotsalainen operaattori ja viidenneksi suurin tietoliikenne operaattori Euroopassa. Telia kutsuu itseään uuden sukupolven teleoperaattoriksi, joka tarjoaa liittymiä, TV-sisältöä ja ICT-palveluja yrityksille.

Lähivuosien aikana Telia on tullut tunnetuksi mainoskampanjasta, jossa poika huutaa ”kuka siin netis on”, kun netti alkaa tökkimään. Kampanjalla pyrittiin saamaan pelaamisesta ja striimaamisesta kiinnostuneiden 18-35-vuotiaiden huomio, joilla ei vielä ole Telian laajakaistaa.

Kevään 2020 aikana Telia luovutti omaa mainostilaansa TV:stä ilmaiseksi yrittäjille. Kampanjan tarkoitus oli antaa näkyvyyttä pienille yrityksille vaikeiden aikojen keskellä.

Telian palvelut

  • Telia Kauppa – laitteet
  • Telia TV – sarjat, elokuvat, urheilua, Liiga
  • Puhelinliittymät, mobiililaajakaistat, hybridilaajakaistat, valokuitu

Telian vahvuudet

  • Omat kattavat verkot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa
  • Ensimmäisenä Suomessa tarjoaa asiakkaillensa sähköisen eSIMin käyttöön
  • Laaja valikoima pelaamiseen liittyviä tarvikkeita

Telian liittymät

Telia Rajaton 200M erikoistarjous

Telia Rajaton 200M erikoistarjous

Telia tarjoaa nyt erityistarjouksena rajattoman 200M 4G netillä varustetun liittymänsä. Tarjolla myös Telia 300M ja 450M lisänopeudet muutaman euron lisämaksusta!
Telia Dot

Telia Dot

Telia Dot on Telian tarjoama liittymävaihtoehto, joka on suunniteltu vastaamaan nykypäivän mobiilin käyttäjän tarpeisiin. Se tarjoaa joustavuutta, reiluutta ja monia etuja, jotka tekevät siitä houkuttelevan valinnan monille kuluttajille.

Kaikki Telian puhelinliittymät sisältävät rajattoman netin kotimaassa. Telian 4G-verkko kattaa 99% suomalaisista ja 5G-verkon kuuluvuutta parannetaan koko ajan. Telia Rajaton 150M ja Telia Rajaton 5G 300M liittymät sisältävät rajattoman määrän puheluita ja viestejä Suomessa, sekä Suomesta Pohjolan ja Baltian maihin. Myös puhelut ja viestit, jotka on suunnattu EU- ja ETA-maihin ollessasi EU- ja ETA-maissa, kuuluvat liittymän kuukausimaksuun.

📱 Telia Rajaton 150M – 29,90€/kk

Tämä liittymä tarjoaa käyttäjälleen rajattomasti surffailua ilman datakattoa sekä rajattoman määrän viestejä ja puheaikaa. Erillistä puhelinlaskua ei tule, vaikka puhuisit puhelimessa 24/7. Liittymä on sopiva esimerkiksi opiskelijalle, joka käyttää puhelimen nettiä moneen eri asiaan, kuten etäluentojen katseluun ja nettishoppailuun.

Telia Rajaton 150M liittymässä netin nopeus 4G-verkossa on 150Mbit/s. Tällä netin nopeudella selaat sujuvasti sosiaalista mediaa ja katsot suoratoistopalveluita. Jos sinulla ei ole kotona erillistä nettiliittymää/WiFiä voit jakaa puhelimesi nettiyhteyden tietokoneeseen. 

Telia Rajaton 150M liittymällä surffaat netissä myös EU- ja ETA-maissa 20Gt/kk ilman lisämaksua. Liittymässä ei ole määräaikaa, joten voit muokata liittymääsi, milloin vain. Liittymässä on 5€ avausmaksu. 

 

📱 Telia Rajaton 5G 300M – 31,90€/kk

Tällä Telian liittymällä saat kaiken irti laitteestasi. Tämä liittymä sopii henkilölle, joka tekee kaiken puhelimellaan. Varsinkin vuoden 2020 aikana netin nopeus on ollut isossa roolissa monelle henkilölle. Opiskelijat ovat siirtyneet etäopiskelemaan ja työntekijät ovat siirtyneet tekemään töitä toimistoilta koteihin. Unohtamatta ikäihmisiä, joiden kanssa kommunikointi puhelimen välityksellä on lisääntynyt.

Telia Rajaton 5G 300M liittymä tarjoaa jopa 300Mbit/s netin nopeuden 5G-verkossa, joka takaa sulavat videopuhelut sekä nopeat latausajat tiedostoille. Muista, että tarvitset 5G-laitteen, jotta voit käyttää 5G-verkkoa. Liittymä toimii myös 4G-verkossa, jos 5G-verkkoa ei ole saatavilla alueellasi. Telia Rajaton 5G 300M liittymä sisältää rajattoman määrän viestejä ja puheluita. Puheaika ei lopu eikä viestittelyä tarvitse rajoittaa.

Liittymässä ei ole datakattoa, joten netissä voi surffailla koko päivän ilman huolta isosta puhelinlaskusta. Datapaketti sisältää 20Gt/kk dataa EU- ja ETA-maissa. Liittymässä on 5€ avausmaksu. Määräaikaisuutta ei ole, joten liittymän vaihto käy helposti.