Telia

Telia on ruotsista kotoisin oleva operaattori, johon entinen Sonera, vähän aikaa sitten sulautettiin. Telian valikoimiin kuuluvat niin yritys -kuin yksityisliittymät sekä laitteet. Monelle on jäänyt vielä epäselväksi mitä suomalaisen Soneran liittyminen Teliaan on vaikuttanut liittymiin ja ovatko Telian palvelut yhtä luotettavia kuin entisen Soneran. Tämän artikkelin on tarkoitus antaa vastauksia juuri kyseisiin kysymyksiin.

dna liittymä tarjous

Telia ja Sonera yhtä keväästä 2017 lähtien

Jo 2000 luvun alussa Sonera ja Tele Finland ovat olleet osa ruotsalaista Teliaa. Vasta kevään 2017 aikana Telia ilmoitti Sonera ja Tele Finland brändien lopettamisen ja sulauttamisen osaksi Telian brändiä. Yritysmuutos ei vaikuttanut sen hetkisten asiakkaiden olemassa oleviin sopimukseen, ja vanhat liittymäsopimukset pysyvät voimassa niin pitkään, kunnes asiakas itse muuttaa liittymäänsä. Uusien Telia -liittymien suurin etu on ollut hyvät EU ja ETA maiden maksuttomat roaming yhteydet.

Telia liittymät ulkomailla

Telian liittymien ulkomaanhinnat löytyvät myös helposti Telia.fi sivulta löytyvällä ulkomaan hinta laskurilla / hakurilla. Hakutyökaluun syötetään kohdemaan nimi, ja tuloksena haku antaa Telia liittymän hinnaston kohdemaassa.

Liittymien ostaminen ja muokkaus Telia.fi sivulla

Helpoiten omia Telia (tai entisiä Sonera ja Tele Finland) liittymiä pääsee hallitsemaan Telia.fi sivun kautta. Samalta sivulta onnistuu helposti myös uusien liittymien ja laitteiden tilaus, sivulta löytyy myös ajankohtaiset Telia.fi tarjoukset.